sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Red card for Romania.

Jo pidemmän aikaa olen seurannut romanian tilannetta lähinnä Kulkureiden sivuilta facebookista. Sieltä löysin pyynnön, johon päätin lähteä mukaan: Kynttiläkuva-projekti. Tunsin, että se on vähintä, mitä voin tehdä. Kulkurit siis pyytävät meitä, jokaista koiraihmistä lähettämään s-postilla kuvan, jossa se oma rakastettu sohvanvalloittajasi poseeraisi (tyylikkäästi tai vähemmän tyylikkäästi) kynttilän ja käsin kirjoitetun vetoomuksen kanssa.

Täältä löydät kulkureiden facebook-sivut.

torstai 29. elokuuta 2013

"You know how i love that child!" - Monica Geller


Mua niin harmittaa ettei kukaan oo mun kanssa nauttimassa näistä Myrskyn vauva-ajoista! Siitä, kun se kömpii syliin jättikorvat niskaa vasten painettuna kun kaikki on vaan niin ihanaa, tai kun nostan sen aamulla sänkyyn ja se tulee suoraan naamalle makaamaan ja nuolemaan mun tukkaa ja korvia. Tai siitä miten se menee ympäri kun se juoksee sen lelujen perään.





Kaikki tossa on niin ihmeellistä, ja vaikka mä osaan arvostaa sitä, toivon etten olis ainoa. 

tiistai 27. elokuuta 2013

"Elämääni muita tulla ei vain voi"


Täällä on ollut pienten tassujen suurta töminää, kun Myrsky perjantaina kotiutui. Jo nyt on käynyt selväksi, että nimi sopii tälle neidille kuin nyrkki silmään. Leikkisästi sitä on alettu kutsua Pikku-Myyksi, koska "Pienuuttani minä kompensoin ilkeydellä" voisi olla tyttösen tunnuslause. Eihän se ilkeä ole, mutta älkää silti menkö liian lähelle noita naskalihampaita!


Ollaan aloitettu harjoittelemalla lähinnä luoksetuloa, autossa matkustamista, hihnakäytöstä ja yksinoloa. Pieniä temppujakin ollaan koitettu, nyt kun saatiin jo naksutinkoulutuksen alkeet kummankin päähän. Istuminen sujuukin ihan nätisti kunhan tuulispää malttaa keskittyä, eikä pilke silmäkulmassa hamua suuhunsa herkkuja (ja käpyjä, lehtiä, keppejä, kiviä, ruohoa, parhaassa tapauksessa sammakoita...)


Sisäsiisteydessä tuo on yllättänyt eniten. Ne vähät mitä sattuu sisälle, tulee paperille, ja yöllä harvoin tulee edes sinne. Nukkuu muutenkin nätisti koko yön, eikä herättele mua kesken unien.

Ps. Koittakaapa verrata Myrskyn korvia minkä tahansa muun lappalaisvauvan korviin nauramatta. Ei muuten onnistu.

torstai 15. elokuuta 2013

"Watch, learn and don't eat my cookie" - Phoebe Buffay



Mulla on ollut tää haaste odottamassa about siitä asti kun olen Myrskyyn silmäni iskenyt. Nyt kun vauvan tuloon on 1 vk ja 1 pv, uskallan julkaista tämän ilman pelkoa mahdollisista takaiskuista!
Tehtävät:
1. Raaputushetki
2. Uuden tempun opetteleminen
3. Harjaustuokio
4. Normaalia pidempi lenkki
5. Jos meillä on jokin yhteinen ajanviettotapa, tänään toteutamme sitä
6. Kokkaan koiralleni tänään jotakin
7. Hierontatuokio
8. Hampaidenpesupäivä
9. Herkkupäivä
10. Nostan koirani syliin, painoi se sitten miten paljon tahansa
11. Koirapuistoilua
12. Otan koirastani tänään jonkun lavastetun kuvan ja julkaisen sen tämän postauksen lopussa.
13. Kunnon leikkihetki
14. Vapaana juoksuttelua
15. Esineen heittelyä
16. Esiintymisen (nlyt, mätsärit) harjoittelemista
17. Vanhojen temppujen kertaaminen
18. Leikataan kynsiä tänään, jos niissä on jotakin leikattavaa.
19. Tänään lenkitän koiran eri puolella tai muuten eri tavalla kuin yleensä - vaihtelun vuoksi
20. Otan kuvan koirastani mahdollisimman kauniissa paikassa ja julkaisen sen tässä postauksessa
21. Malttiharjoitus, vaadin koiraani olemaan 2min ajan aloillaan joko istuen, maaten tai seisten
22. Tänään testaan koirani reaktioita eri sanoille. Sanon niin monta koiraani innostavaa sanaa kuin mahdollista, ja lasken kuinka monen kohdalla sen korvat nousevat pystyyn (tai koira muuten osoittaa selkeästi erityistä kiinnostusta ja huomiota). Koirani reagoi [] sanaan.
23. Heitän koiralleni tänään niin monta namia ilmaan, että se saa ainakin yhden kopin.
24. Keksin anagrammin koirani nimestä. Jos en muuten keksi, käytän apuna Lintukotoa.
25. Takkuja? Ei hätää, tänään selvitellään mahdolliset takut
26. Nakkaan koiralleni jonkin aktivointilelun
27. Piirrän koirani tassun ääriviivat paperille ja julkaisen kuvan tässä postauksessa
28. Treenaamme tänään tosissamme jotakin lajia
29. Asetamme harrastus- tai muut tavoitteet loppukesälle
30. Halaan tänään koiraani :--)

keskiviikko 7. elokuuta 2013

"You could send her a musical bug, no wait... you've already done that." - Chandler Bing

Myrsky 5 vk + 5 pv

Tulin päivittämään vain muutaman kuvan, koska pentu ei tosiaan VIELÄKÄÄN (MIKSEI sitä muka voi hakea ennenku se on 8 vk!) ole kotona. Kauhea kaipuu sitä pientä afrolasta kohtaan! Sain kasvattajalta jälleen kuulumisia, pieni fiksu lapsi oli alkanut ainakin silloin tällöin jo ulisemaan pihalle kun eihän sitä nyt pesään voi tehdä. Ei sieltä siis mitään saapasta ainakaan ole tulossa jos 5 viikkoisena toinen on jo tajunnut että pihalle pääsee kun vaan pitää itsestään meteliä. Vauva kotiin ja heti!


Ei puutu enää kun herkut ja ruoat... Eikö vain?


keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

"I’ve dreamed about this for years! Why have I not been preparing?!" - Joey Tribbiani


Koiranpentu tulee taloon - muistilista

Myrsky vasemmalla, vieressä Karma-sisko joka lähtee meidän
mukaan ja kotiutuu parhaalle ystävälleni.
kaulapanta [x]
talutushihna [x]
ruoka- ja juomakuppi [ ]
kynsisakset [x]
penturuokaa [ ]
harjoja [ ]
karsta [x]
nukkumapaikka [ ]
puruluita [ ]
leluja [ ]



Myrskyn kotiutumiseen 4 vk ja 3 pv. Pientä pentujännitystä jo ilmassa, muttei mitään katastrofia vielä, mutta onhan tässä aikaa. Tytöstä tullut muutamia kuvia, joissa se näyttää lähinnä pikkuiselta afrohirviöltä. Naskalihampaita se oli tehnyt, ja ulkoillut sisarusten kanssa ekaa kertaa alkuviikosta. Varmasti enemmän kuin mielenkiintoista pitää huolta viidestä ankkamaisesti vaappuvasta kakarasta, jotka heti kun selkänsä kääntää, pirullisesti antenni pystyssä viipottaa jo vastakkaiseen suuntaan. Vapaus!
Ja kun suuren indianajonesin matka päätyykin kasvattajan käsien kautta takaisin mamman kainaloon, uskoisin naperoiden purkavan turhautumistaan lahjakkaasti noilla aiemmin mainituilla naskaleilla.